Dor Amarth

Vuosien varrella on yhdistyksemme ehdottomasti suosituimmaksi roolipeliksi noussut itse tekemämme Dor Amarth fantasiaroolipeli. Pelimaailmassa on paljon vaikutteita Tolkienilta, mutta vähintään yhtä paljon aivan omaa tuotostakin. Pelimaailmassa vedetään parhaillaan viittä eri kampanjaa kolmen pelinjohtajan voimin.

Pelijärjestelmässä on vielä jäänteitä Rolemaster aikakaudelta, joskin pelityyli on kehittynyt story-telling pelien pohjalta varsin epätyypilliseksi ollakseen Rolemaster-pohjainen ;)

Dor Amarthin maailmaan on tehty melkoisesti materiaalia, jota syksystä 2001 lähtien on siirretty hitaasti web muotoon. Materiaali on tarkoitettu pelin pelaajille soveltuvin osin. Mikäli hahmosi esimerkiksi ei tiedä mitään haltioista, älä lue mitään asiaan liittyvää.

Olemme kasanneet lähinnä pelinjohtajia varten oman materiaalivaraston, jonne luonnollisesti pääsy on vain pelinjohdolla.

Dor Amarth pelaajannäkökulmasta kertoo varsin kattavasti Dor Amarth pelimaailman synnystä nykytilaan pelaajan näkökulmasta.
Vasemmalla Hugo, maajussi hahmo josta vuosien seikkailuiden jälkeen tuli sankari ja peräti armeijan kenraali. Tosin matkalla hän menetti nenänsä ja oppi oikeasti käyttämään aseitakin...